Ihana vuohenjuustopiirakka kiireeseen

Niin se vain vuosi vaihtui, ihan huomaamatta. Meillä jäi paria rakettia lukuunottamatta ilotulitukset näkemättä kokonaan sumun vuoksi, mikä teki vuodenvaihteesta erittäin tavanomaisen tuntuisen keskiviikon. Töiden takia en uskaltanut lähteä juhlimaankaan mitenkään erityisen railakkaasti, ja olikin ihana herätä seuraavana aamuna virkeänä ja nähdä pitkästä aikaa päivänvaloa (töissä kun en satu olemaan ikkuiden äärellä...pahus). Meidän koiramme ei ole ikinä oikein reagoinut mitenkään ilotulituksiin tai niihin paukahduksiin, eikä tämäkään aatto ollut poikkeus. Lenkilläkin ohikulkijat ihmettelivät, että eikö se edes säpsähdä. Semmoinen pieni rentoilija tuo meidän eläkeläiskoiruli :)

Noh, ihanan rauhallisten pyhien jälkeen alkaakin sitten kiireinen arki. Sain joululahjaksi sananmukaisesti ihanan Ihana perjantai -reseptikirjan. Sieltä löysin vaikka mitä ihania reseptejä kokeiltaviksi kiireiseen arkeen. Niinhän sitä sanotaan, että ruoanlaittoon täytyisi aina löytää aikaa, mutta joskus on niitä päiviä, kun esimerkiksi vieraat soittavat yllättäen tulevansa tunnin päästä kahville. Nyt löysin luottopiirakan siihenkin hätään, joka on todellakin nopea tehdä! Muokkasin alkuperäistä reseptiä hieman enemmän meidän makuhermoillemme sopivaksi, mutta suosittelen kurkkaamaan ja kokeilemaan myös alkuperäistä :)


Vuohenjuustopiirakka (4-6 hlö)

- valmiiksi tehty / pakastetaikina (suolainen)
-  400g kirsikkatomaatteja
- vuohenjuustoa (chevre)
- sinihomejuustoa
- tuoretta basilikaa
- oliiviöljyä
- suolaa ja pippuria

Laita uuni lämpiämään 225'C. Kauli sulanut taikina mahdollisimman ohueksi uunipellille ja asettele sitten puolitetut kirsikkatomaatit tasaisesti taikinan päälle. Ripottele sinihomejuustomurua ja vuohenjuustoa makusi mukaan piirakan päälle ja laita uuniin 15-20 minuutiksi (kunnes pohja on kypsä ja saanut vähän väriä). Anna jäähtyä hetki, ja ripottele pinnalle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi. 

Vinkki: Tämän kanssa sopii mainiosti jokin raikas salaatti!



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti