Keittiöunelmointia

Meidän nykyisen asunnon keittiö on aika onneton. Tilaa on vaikka muille jakaa, mutta keittiö on oma huoneensa ja eristyksissä muista tiloista. Haluaisin tulevaisuudessa ehdottomasti avaran keittiön ja olohuoneen yhdistelmän, korkeintaan liukuovella, mutta parhaimmassa tilanteessa vain saarekkeen erottaessa huoneet toisistaan.

Kun toivottavasti parin vuoden päästä ollaan säästetty asuntolainan käsiraha ja remonttirahat päälle, on keittiön laittaminen kylppärin ohella ehdottomasti ykkösprioriteetteja. Sen jälkeen kun vuosia sitten muutin lapsuuden kodistani pois, on joka ikisessä asunnossani ollut ne valkoiset melamiiniovet pyökkireunoilla ja listoilla. Niitä on tuunailtu mm. dc-fix:illä, sekä ovia että keittiön kaakeleitakin, ja kyllähän noilla pärjää vielä jonkin aikaa mutta loppuelämän ratkaisuja ne eivät missään nimessä ole.

Olen kovin alussa vielä keittiösuunnitelmissäni (ihan hyvä, kun tämäkin aihe tulee ajankohtaiseksi tosiaan vasta parin vuoden päästä... :D) mutta onhan sitä ihana haaveilla. Tällä hetkellä värimaailma saisi olla keittiön kaapistojen osalta valkoinen matta, teräksisillä yksityiskohdilla ja hyllyillä ja tasoilla saisi olla paljon yrttejä ja pieniä värinpilkahduksia yksityiskohtien muodossa. Työtasojen haluaisin täydellisessä maailmassa olevan massiivitammea, mutta saa nähdä aikanaan mihin budjetti loppujen lopuksi riittää.

Kokosin tähän kolmen eri valmistajan keittiöratkaisuja, mitkä miellyttävät silmää. Ikea:n Grytnäs-ovet olisivat kaikista edullisin ja muunneltavin ratkaisu, mutta myös Puustellin ja Nelkon keittiöt ovat varmasti hintansa arvoisia. Yläkaapeiksi haluaisin poiketen noista kuvista joko pari avohyllyä avaruutta tuomaan tai sitten noita Ikean seinäkaappeja, jossa leveys on suurempi kuin korkeus (nämä mahdollisesti lasiovilla).

Puustelli: Harmony

Ikea: Grytnäs (Metod)

Nelko: Suvi

Onko jollakin muulla haaveissa keittiöremppa? :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti