Helppo diy

Rakastan tuunaamista, mutta rakastan erityisesti sitä silloin, kun jonkin vanhan esineen muuttamiseen ei tarvitse lähteä kauppaan kun tarvikkeet löytyvät jo valmiiksi kotoa. Saan inspiraationi useimmiten netistä, ja tähän törmätessäni menin välittömästi penkomaan varastoa. Sain jo vuosia sitten vielä lapsuudenkodissa asuessani tämmöisen valokuvatelineeksi alunperin tarkoitetun pienen maalaustelineen joka on viime vuodet odotellut sopivaa käyttötarkoitusta. Silja S.:n blogissa törmäsin samankaltaiseen telineeseen ja siinä ei kauaa nokka tohissut (Siljan blogissa on muuten muitakin ihan upeita itse tehtyjä juttuja, suosittelen!).


Materiaaleja ei tosiaan tarvinnut mennä erikseen hankkimaan, sillä maalasin puuosat Osmo Colorilla (sävy: antiikkitammi) sillä telineen vanha kirsikan värinen sävy ei oikein sopinut mihinkään asunnossa. Liitutaulumaalilla on tuunaillut niin lukuisia kohteita, että sitä löytyy yleensä aina kaapista. Itse kyltti on tehty paremman puutteessa superpaksusta pahvista, mutta siihen täytyy pitemmän päälle varmaan keksiä parempi ratkaisu kestävyyden kannalta. Mutta pienellä vaivalla, tästä tulikin hauska yksityiskohta kattauksiin! (Ja köyhdyin 0€).

2 kommenttia :